Tietojärjestelmätoimitukset – ongelmia vai ratkaisuja?

Nykyään saa kuulla ja lukea varsin taajaan tietojärjestelmätoimitusten vaikeuksista. Itsekin pääsin tai jouduin kokemaan osan VR:n ongelmista pääkaupunkiseudulla tietojärjestelmän uusinnan yhteydessä. Susan Heikkinen käsittelee erään tietojärjestelmätoimituksen ongelmia Suomen Kuvalehden 34/2014 artikkelissaan ”Poliisin uusi tietojärjestelmä Vitja myöhästyy vuosia.” Neljä vuotta kestänyt hanke koki kesäkuussa vastoinkäymisen kun selvisi että IT-toimittaja ei saanut toteutettua osuttaan ajallaan.

Tietojärjestelmähankkeista yleensä mieleen tuleekin jonkin asteinen epäonnistuminen ja kallis hinta. Heikkisen haastattelemalla asiantuntijan näkemys siitä miten tietojärjestelmähankkeen onnistumisen mahdollisuuksia parannetaan oli seuraava: ”Perustyö, kuten työprosessien kuvaus, on tehtävä hyvin… ei insinööri lähtökohtaisesti osaa poliisin toimintaa eikä poliisi insinöörin”.

Susan Heikkinen dokumentoi tilannetta varsin osuvasti. Meillä M-Technologyssäkin olemme joutuneet miettimään sitä, että missä liiketoiminnassa oikein olemme. Tämän hetkinen lopputulema on se, että liiketoimintamme on asiakkaidemme liikkuvan kunnossapidon ja kenttätyön ohjauksen tehostamissa.

WiseMaster

Tietojärjestelmähankkeen onnistumisessa tärkeää on että toimittaja ja asiakas ymmärtävät toisiaan.

Tämä taannoinen oivallus kirkasti toiminta-ajatustamme ja tietojärjestelmän rooli sittemmin onkin jalostunut liiketoimin­tamme ilmentymäksi ja työkaluksi. Tehostamisen strategia M-Technologylla on mobiilisuudessa ja siinä käytetäänkin viimeisimpiä mobiiliteknologian tuotoksia. Koko lähestyminen liiketoimintaan on jalostunut asiakasprosessilähtöiseksi ja heti mahdollisen toimituksen alkuvaiheessa pureudumme syvälle asiakkaan kehitystarpeisiin työnohjauksessa ja/tai kunnossapidossa (prosesseihin). WiseMaster-tuotetta käytetään ratkaisemaan optimaalisesti asiakkaan kehitystarpeet.

Tämä edellämainittu on lähestyminen on ollut yksi keskeinen edellytys WiseMaster-tuotteen kehityksessä ja WiseMaster toimitusten onnistumisessa. Asiakkaamme ovat saaneet tuotannollisen koekäytön onnistumaan ja samassa yhteydessä käyttöasteen nostettua halutulle tasolle henkilöstössä. Järjestelmän käyttöaste käytännössä on pääsääntöisesti saatu sataan prosenttiin.

Tässä yhteydessä saamiemme kokemusten ja käytäntöjen pohjalta yhdyn mielelläni lainaukseen Heikkisen arktikkelista – ”Perustyö, kuten työprosessien kuvaus, on tehtävä hyvin”.

 

Pekka Pitkänen
M-Technology Oy
Johtaja, Liiketoiminnan kehitys

Mainokset

WiseMaster tuo läpinäkyvyyttä liiketoimintaprosesseihin

Usein törmätään tilanteeseen, jossa selkeästi on tarve saada kenttätyöhön parempi näkyvyys ja tieto siitä että ”missä mennään kentällä”. Onko keikka (työmääräin) valmis vai pitikö keskeyttää esimerkiksi varaosien puutteen takia. Läpinäkyvyydellä haetaan toiminnan tehostamista.

Periaatteessa nykyään kaikki ovat kännyköiden kautta tavoitettavissa mutta jatkuva ”puhelinrumba” ei ole kuitenkaan ole mahdollinen vaihtoehto. Se että miehet ovat kentällä langan päässä, ei tuo asiak­kail­lem­me merkittävästi lisäarvoa ts. ei tehosta toimintaa, koska miehet olisivat ns. ”käsiohjauksessa”. Käsi­oh­jaus sitoo paljon esimiestyötä ja on siten tehotonta.

Parempi näkyvyys ts. se että, kentällä oleva työ olisi saatava yhtä läpinäkyväksi ja ajantasaiseksi kuin työ tehtäisiin tehtaalla kaikkien näkyvissä tarkoittaa sitä että, kaikki jakavat saman ymmärryksen kenttätyöstä osana kokonaistoimintaa – prosessia. Kun prosessi on ymmärretty toimistolla ja kentällä kohtuullisesti samoin, niin kent­­tätyön tehostaminen edellytykset mobilisoinnille ovat olemassa.

Flow Maint adds visibility to field

Läpinäkyvyys kentälle lisää tehokkuutta

Keskeisiä kunnossapidon mobilisoitavia prosesseja ovat työnohjaus, kunnossapito ja tiedonkeruu. Työ­aika­tietojen kerääminen usein myös liitetään tähän prosessikokonaisuuteen.

WiseMaster on toteutettu tukemaan edellä mainittuja liiketoimintaprosesseja, kuitenkaan olematta osa itse prosessia. Asiakkaan prosessiin tuodan läpinäkyvyyttä ja näin sitä tehostetaan, mutta ei tuoda uutta prosessia. Prosesseihin kytkeydytään toiminteilla, joilla toteutetaan asiakkaan eri pro­ses­sin työvaiheita niin kentällä kuin toimistolla. Tällöin WiseMasterin avulla syntyy toimistolle täydel­linen kuva kenttä- ja toimistotyön tilanteesta. Kentälle vastaavasti kenttätyöntekijälle saadaan optimoitu kuva sen hetkisestä kenttätyöntekijän keikoista (työmääräimistä) ja hänelle olennaisista muista töistä ja näihin liittyvästä informaatiosta.

Läpinäkyvyys kenttätyöhön tarkoittaa kenttätyön mobilisointi ja sen avulla saaadaan tarvittava tieto siirtymään reaaliaikaisesti toimiston ja kenttätyön välillä. Kenttätyön mobilisointi tarkoittaa sitä, että tunnetaan mobilisoitavat liiketoimitaprosessit ja mobiili­tek­nologia niin että ne ovat aidosti käytössä ja toiminassa niin on-line kuin off-line kenttätilanteissa.

 

Pekka Pitkänen
M-Technology Oy
Johtaja, Liiketoiminnan kehitys